Cate-osaamiskartoitus - Edupoli
suomi

Osaamiskartoitus avasi polun työelämään

Mitä tehdä, jos on kotimaassaan kouluttautunut kokiksi, tehnyt alan töitä, mutta suomalaisten työnantajien ovet eivät avaudukaan? Vastaus on osaamiskartoitus.

Virolaiset Ethel Ehand ja Andreo Anderson olivat hankkineet kotimaassaan kokin koulutuksen ja työskennelleet alalla pitkään. Bikram Bhandarille oli myös kertynyt Nepalissa runsaasti ravintola-alan työkokemusta. Suomeen saavuttuaan kaikilla oli halu työskennellä alalla, mutta ovi työpaikkaan piti saada jollain konstilla auki. – Olin hieman neuvoton, kun Virossa hankittu kokkikoulutus ei ollutkaan täällä pätevä. Mietin mitä tehdä, sillä halusin jäädä Suomeen ja tehdä täällä oman alani töitä, Ethel kertoo. Andreolla oli puolestaan kymmenen vuoden tauko kokin hommista, joten hän koki, että häneltä puuttui myös tuntuma alan töihin. 

Osaatko oikeasti?

Näistä lähtökohdista kaikki kolme päätyivät Edupolin osaamiskartoitukseen, jonka tarkoitus on testata ja todentaa osallistujien osaaminen. Mitä osaamiskartoitus käytännössä tarkoittaa? – Vastasimme ensin kirjallisiin tehtäviin, jotka liittyivät esimerkiksi reseptiikkaan ja keittiössä toimimiseen. Myös paineensietokykyä ja kykyä soveltaa ammattiosaamista käytäntöön testattiin, Andreo selvittää.

Ryhmä joutui osoittamaan osaamisensa myös tositoimissa. - Astuimme sisään outoon keittiöön ja saimme eteemme raaka-aineita, joista oli valmistettava ensin ennalta määrätty ruokalaji ja sen jälkeen ideoitava ja valmistettava toinen ilman reseptiä. Tekemisen lomassa opettajat tarkkailivat, miten huomioimme keittiöhygienian, hoidamme jätteiden lajittelun ja miten ylipäätään toimimme keittiössä. Ruoka piti valmistaa myös tietyssä ajassa. Haastekerrointa siis riitti, Ethel lisää.

Todistus on arvopaperi

Haasteista huolimatta kaikki ovat sitä mieltä, että kartoituksen päätteeksi saatu todistus on osoittautunut todella arvokkaaksi. Andreo on jopa sitä mieltä, että olisi voinut työllistyä pelkän osaamiskartoitustodistuksen turvin. – Todistus osoittaa osaamiseni todella laajasti ja kertoo, että pärjään niin á la carte, lounas kuin buffet-keittiöissäkin. 

Juna liikkeelle kohti työpaikkaa

Ethel, Andre ja Bikram halusivat kuitenkin pätevöityä lisää, joten he jatkoivat opintoja Edupolin ateriapalvelujen tuottamisen koulutuksessa. Se avasi oppisopimuskoulutuksen kautta ovet myös alan töihin. Bikram työskentelee nyt Messukeskuksen Fazer-ravintolassa, Ethel Vantaan Steiner-koulun keittiössä ja Andreo ISS:n henkilöstöravintolassa. – Työpaikka löytyi yllättävän helposti, vaikka jännitinkin, riittääkö kielitaitoni. Nyt näyttää vahvasti siltä, että työt Fazerilla jatkuvat oppisopimuksen jälkeen, Bikram iloitsee. – Juna nytkähti liikkeelle osaamiskartoituksesta, joka oli meille lottovoitto, Ethel tiivistää lopuksi.

 

Teksti: Commia Oy/Mia Heiskanen
Kuva: Nina Tahvanainen