Olemme oppineet yhdessä - Edupoli
suomi

Olemme oppineet yhdessä

27.01.2016

Kurssin alkaessa olin iloinen ja motivoitunut, koska odotin sitä noin 8 kuukautta. Ennen kuin tulin kouluun, minulle oli mukava aika. Piirsin, soitin kitaraa, opiskelin suomea kotona ja kirjastossa. Hoidin ja tuin vaimoani, kun hän oli raskaana. Onneksi saimme ihanan vauvan, jota hoidimme yhdessä. Tapasin minun vaimon perheen ja hänen ystäviään. He ovat hienoja ihmisiä.

Joskus oli hyvin vaikeaa, sillä en koskaan kuvitellut asuvani Suomessa. Kun saavuin Suomeen, en puhunut englantia, osasin vain espanjaa. Yritin kommunikoida englanniksi, mutta englannin taitoni oli liian huono ja on sitä vieläkin. Joskus olin turhautunut ja surullinen, koska kulttuuriin ja kielen ero tuntui valtavalta. Eikä viime talven pimeyskään ollut minulle helppoa.

Edupolin kotoutumiskoulutuksen opettaja Susa on ollut arvokas ihminen tässä vaiheessa. Ihailen hänen mahtavaa työtään, iloista temperamenttiaan ja sympatiaa. Minusta tuntuu hyvältä, koska minulla on kiva ja mukava ryhmä. Olen motivoitunut ja iloinen, koska tiedän että tulen puhumaan ja ymmärtämään suomea paremmin tämän kurssin jälkeen. On surullista, kun joitakin opiskelijoita lähtee kesken kurssin pois, mutta ymmärrän, että elämäntilanteet vaihtelevat. Erilaisten temperamenttien on vaikea jakaa samaa tilaa, mutta me olemme onnistuneet tekemään hyviä juttuja ja olemme oppineet yhdessä. Minua ilahduttaa tutustua uusiin, upeisiin ihmisiin.

Minusta tämä on tosi hyvä kurssi, ja se on sopiva minulle. Koulutus auttaa paljon minua. Kurssin jälkeen haluaisin mennä ammattikouluun. Pohdiskelen mitä haluaisin tehdä elämässäni, koska minä tykkään tatuoimisesta mutta en ole varma, riittääkö sillä alalla töitä. Ehkä on parempi, jos hankin jonkun toisen ammatin.  

Oscar Palma
muutti Suomeen Meksikosta 1,5 vuotta sitten ja hänellä on suomalainen vaimo. Oscar on ollut Vantaan Edupolin kotoutumiskoulutuksessa kesäkuusta lähtien.