Kaikki auttavat toisiaan - Edupoli
suomi

Kaikki auttavat toisiaan

16.06.2016

Aloitin opiskelun Edupolissa viime vuoden syyskuun alussa. Odotin sitä päivää kauan. Olin innoissani, kun vihdoin vuoden jonottamisen jälkeen pääsin kurssille. Ajattelin, että kurssille tulee monta viron kieltä puhuvaa opiskelijaa, muttei tullutkaan muita kuin vain minä. Se on hyvä, koska puhun toisten kanssa vain suomea. Olen oppinut paljon enemmän, kun en voi puhua äidinkieltäni.

Meillä on hyvä ryhmä. Kaikki ovat kavereita keskenään ja auttavat toisiaan. Minusta se on kivaa. Meidän opettaja on tosi kiva. Hänellä oli jo kurssin alussa aamurutiinit, joita teemme vieläkin joka päivä. Rutiinit ovat tosi tärkeitä elämässä. Meillä on paljon erilaisia oppimismenetelmiä. Teemme paljon ryhmätöitä, käymme retkipäivillä. Opimme joka puolella suomen kieltä.

Ajattelen, että koska kerran haluan asua täällä Suomessa, minun täytyy oppia ja ymmärtää suomen kieltä. Opettajan kanssa nauramme paljon ja meillä on kivaa koulussa. Emme mene paniikkiin, vaikka emme osaa tai ymmärrä, vaan kysymme jos on ongelmia ja autamme kaikki toisiamme.

Heliisa
muutti Suomeen Virosta, koska siellä on surkea työtilanne ja hän halusi asua Suomessa. Heliisalla on hauska motto: ”Ihminen oppii koko elämänsä ajan, mutta kuolee silti tyhmänä.”

Susanne Gerstler
toimii Edupolissa suomen kielen kouluttajana ja hän ohjaa opiskelijoidensa blogikirjoittamista.