Aikuisena on hyvä opiskella uusia asioita - Edupoli
suomi

Aikuisena on hyvä opiskella uusia asioita

16.06.2016

Edupolissa opiskeleminen on kivaa ja mukavaa, ja opettajat ovat ammattilaisia. Mutta myös se on tärkeää, kuinka paljon ja kuinka kovasti opiskelija haluaa opiskella kieltä. Totta kai on vaikeaa oppia uutta kieltä aikuisena, mutta sitä ei tarvitse pelätä eikä ujostella. Kaikissa asioissa ja uusissa aluissa tärkeintä on toivo. Jokainen ihminen voi löytää oman, itsellensä sopivan tavan oppia. Kielitaito on tärkeä, koska ilman sitä muut omat tiedot ovat yhtä kuin nolla. Voi olla taitava ammattilainen tai mukava ja sosiaalinen ihminen, mutta ilman kieltä ei osaa mitään.

On vielä toinen asia. Esimerkiksi joillekin on helppoa opiskella matematiikkaa tai kemiaa, toisille kieltä ja historiaa. Vaikka ei olisi taitava kielissä, ei tarvitse pelätä puhua eikä tarvitse ujostella, vaikka tekisi virheitä. Alussa ajattelimme, että kukaan ei halua korjata virheitämme, mutta se ei ole totta. Suomalaiset korjaavat todella kauniisti ja hienotunteisesti. Suomen kielen opiskelusta on hyötyä monessa eri tilanteessa: jos on jo hankkinut ammatin tai etsii vielä omaa alaa, jos haluaa lisätietoja uudesta asuinpaikasta ja kielestä tai kotoutumisaikaa on vielä jäljellä.

Vaikka kotona opiskelisi joka päivä, se ei yksin riitä, koska teoria on eri juttu kuin käytäntö. On paljon syitä ainakin yrittää opiskella kieltä: se auttaa sopeutumaan uuteen maahan ja ilman kieltä on vaikea saada hyvä työharjoittelu- tai työpaikka.

Kursseilla aiemmin hankittu kielellinen pohja paranee. Siellä saa lisää tietoa kieliopista ja sanasto kasvaa. Kaikki riippuu itsestä! Osallistu aktiivisesti opetukseen ja tee kotitehtävät, vaikka ne olisivat vaikeita. Itsetunto paranee, kun voittaa vaikeudet. Joskus oppiminen on vaikeaa ja tulee huonoja päiviä, mutta on muistettava, että aina aurinko pilkistää pilvien takaa. Myös ongelmat, jotka estävät sopeutumasta, voi voittaa: valitse hyvä harrastus, tapaa uusia ihmisiä ja osallistu tapahtumiin. Myös opettajat koulussa auttavat löytämään vastaukset kaikkiin kysymyksiin.

Aikuisella on jo elämäkokemusta, ammatti tai tutkinto ja enemmän itsetuntemusta ja osaamista, kuin nuorena. Myös lapset ovat jo kasvaneet isoiksi. Aikuisena on hyvä opiskella uusia asioita, koska vierivä kivi ei sammaloidu.

Ruzanna Koski ja Tatiana Forsström
Kirjoittajat ovat suorittaneet Edupolin työelämän suomea -koulutuksen ja opiskelevat nyt Edupolin MAVA-koulutuksessa eli maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa.

Virpi Söyrinki
toimii suomen kielen kouluttajana ja ohjasi Ruzannan ja Tatianan kirjoitusprosessia
MAVA-koulutuksessa.